keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

BOWLING


Lauantaina otettiin tosiaan Elviran kanssa ihan extempore lähtö Tampereelle. Aamukymmenen junalla matkaan ja iltakuuden junalla takas. Just sopiva aika tollaselle päivän pikareissulle, kun ei oikeastaan mitään suurempia suunnitelmiakaan ole.

Kierreltiin tovi kaupoilla ja mä en ostanut muuta kuin jo viikkokatsauksessa näkyneet Better Bodiesin rannetuet Fitnesstukun liikkeestä! Pääsin jo sunnuntaina niitä ekan kerran testailemaan ja varsinkin huomisen rintatreeniä odotan innolla, jotta pääsee täysillä näkemään miten noi toimii esim. penkissä tai vinopenkissä :) Niissä mulla pakkaa eniten ranteet vihlomaan.

Jonkun verran oltiin kuitenkin lauantaille suunniteltu, sillä mentiin kolmen aikaan keilailemaan Annan ja hänen poikaystävänsä kanssa. Kiva nähdä totakin kaksikkoa, toisen kerran melkeen viikon sisään mutta mikäs siinä ;D

Jos meette muuten Tampereelle niin voin ehdottomasti suositella Kulmakonditoriaa (Hämeenkatu 14), jos haluaa jotain hyvää purtavaa. Me syötiin "fantasia-salaatit", eli koottiin itse omista lemppareista - eikä maksanut kuin vähän päälle kympin ja annos oli mielettömän kokoinen! Lähti nälkä moneksi tunniksi :) Myös mun edellisellä Tamperevisiitillä kävin Annan kanssa Kulmassa ja silloin söin lohisalaatin, mikä oli ehkä vielä parempaa ;)

Huomenna vappuaatto, niin ihanaa! Se on musta melkeen jo kesän merkki - tai ainakin sen merkki että kohta loppuu koulut ;)

♥:Emmi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti